Kissan leikkaus – kastrointi ja sterilisaatio

nukkuva kissa

nukkuva kissa (c) brownpau

Kissalle itselleen ja kissapopulaatiolle on hyväksi, että kissat joita ei ole tarkoitus käyttää kasvatustarkoitukseen, sterilisoidaan (naaraskissat) tai kastroidaan (uros- eli kollikissat). Kissan leikkaamisesta on sille terveydellistä hyötyä, ja lisäksi leikatun kissan kanssa on helpompi elää.

 

 

Miksi kissa pitäisi leikata?

  1. Kissapopulaatio kasvaa todella nopeasti. Kissa tulee sukukypsäksi jopa neljän kuukauden iässä, ja kissat parittelevat myös sukulaistensa kanssa. Kissan tiineys kestää noin 65 päivää ja kissa voi saada vuodessa jopa kolme pesuetta. Yhdessä pesueessa on 2-6 pentua, joten pahimmassa tapauksessa yhdestä tiineestä kissasta syntyy viidessä vuodessa yli 20 000 jälkeläistä!
  2. Juoksuaikana kollikissat vaeltavat kumppania etsiessään päiväkausia. Tällöin kissa saattaa jäädä auton alle tai kadota.
  3. Leikkaamaton kissa puolustaa reviiriään aggressivisemmin, ja saattaa siksi joutua tappeluihin toisten kissojen kanssa. Tämä lisää vakavan loukkaantumisen tai tarttuvaan tautiin sairastumisen riskiä.
  4. Leikkaamaton kissa on taipuvaisempi raapimaan ja merkkaamaan paikkoja virtsallaan. Se saattaa myös ulvoa ja äännellä muutenkin erittäin voimakkaasti.
  5. Tiineys ja synnytys eivät ole emolle helppoja eivätkä hyödytä sitä millään lailla.
  6. Leikkaamattomalle kollille voi kehittyä kasvaimia kiveksiin, ja naaraalle kohtu- tai munasarjasyöpä. Myös nisäkasvainten todennäköisyys kasvaa, mikäli kissaa ei sterilisoida alle puolivuotiaana.

Leikkaus

Sterilisaatio ja kastraatio ovat yksinkertaisia lisääntymisen estäviä toimenpiteitä, missä naaraskissalta poistetaan munasarjat ja uroskissalta kivekset. Kissan voi leikata nelikuisesta lähtien, mutta kannattaa keskustella eläinlääkärin kanssa parhaasta ajankohdasta. Kissan saa leikkauksen jälkeen kotiin vielä samana päivänä.

Kollikissan kastraatio on yksinkertaisempi toimenpide, josta kissa toipuu muutamassa päivässä. Naaraskissan sterilisaatiossa poistetaan munasarjat ja yleensä myös osa kohtua, ja kissalla on vatsassaan ajeltu alue ja muutama tikki leikkauksen jälkeen. Kissa ei saisi nuolla tikkejä tai haava voi aueta tai tulehtua. Tällöin tarvitaan mahdollisesti antibioottikuuria. Leikkauksen suorittava eläinlääkäri antaa kuitenkin hyvät ohjeet kaikissa tapauksissa, joten leikkauksen sujumista ei kannata liikaa jännittää.

Mitä kissan leikkaus maksaa?

Uroskissan kastrointi maksaa noin 50 (30-100) euroa ja naaraskissan sterilisaatio noin 80 (50-150) euroa paikkakunnasta ja eläinlääkäriasemasta riippuen. Pohjoisessa ja pienillä paikkakunnilla leikkaaminen on yleensä edullisempaa.

 

2 thoughts on “Kissan leikkaus – kastrointi ja sterilisaatio

  • 1.10.2012 at 20.29
    Permalink

    ”…Sterilisaatio ja kastraatio ovat yksinkertaisia toimenpiteitä, missä kissalta poistetaan sukupuolielimet…”

    Että ihan oikeastiko! SUKUPUOLIELIMET! 😀 Pitäisiköhän artikkelin kirjoittajan kuitenkin tarkistaa, mitä kyseiset toimenpiteet pitävät sisällään.

    Reply
    • 3.10.2012 at 6.15
      Permalink

      Kiitos kommentista! Artikkeli on tarkistettu ja kyseinen kohta tarkennettu!

      Reply

Vastaa käyttäjälle tk Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *